Tuorein Finlandia-palkittu on alusta alkaen hyvin miellyttävälukuinen. Kieli ja kerronta ovat miellyttäviä, kauniita. En ole aikoihin lukenut mitään tämäntyylistä kirjaa. Lähinnä tuli mieleen jotkin vanhat klassikot. Tarina kertoo nuoresta pastorista, joka muuttaa saaristoon sotien jälkeen. Kirja kertoo paljon ihmisyydestä, luonnon voimasta, ihmiselämän karuudesta ja sattumanvaraisuudesta.
Kun olin ylittänyt tarinan puolivälin, aloin ihmetellä eikö tarinassa ole mitään käännekohtaa vai onko se vain tavallisen arjen kuvausta alusta loppuun. Ja miltei saman tien tapahtuukin jotain todella dramaattista ja shokeeraavaa. Kerronta oli niin uskottavaa ja vaikuttavaa, että jollain kummalla tavalla jopa liikutuin. En ole mikään pillittäjätyyppi enkä yleensä viehäty nyyhkyromaaneista, jollaiseksi tämänkin voisi kai lukea, mutta silti tämä kolahti ja kovaa. Kirja ei ole ollenkaan yhdentekevä, ei alkuunkaan "ihan kiva" -osastoa kuten suurin osa lukemistani kirjoista valitettavasti on. Tämä jää vaivaamaan, kaihertamaan, jää mieleen. Kirja on palkintonsa ansainnut.
Arvio: 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti