sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Belinda Bauer: Tappajan katse

41. Belinda Bauer: Tappajan katse


Pidin paljon Bauerin kirjasta Hautanummi, joten odotin tältä kirjalta enemmän kuin mitä sain. En meinannut päästä tarinaan ollenkaan sisälle, eikä tätä huvittanut lukea kuin pieniä palasia kerrallaan. Juoni jynnäsi paikoillaan ja oli liian tavanomainen - puolustuskyvyttömiä vanhuksia murhataan yksi toisensa jälkeen ja poliisi yrittää tutkia. Lukija odottaa koko ajan päähenkilön vaimon joutuvan uhriksi. Siinä oli oikeastaan koko kirjan jännite.

Loppua kohden tarina muuttuu oudommaksi ja sitä kautta myös kiiinnostavammaksi. Loppuratkaisu on odottamaton eikä siitä paljoa kirjan aikana vihjata. Idea kirjassa on hyvä, toteutus ehkä niinkään ei. Paljon tiivistystä kirjan alkupäähän ja keskiväliin olisin kaivannut.

Arvio: 2/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti